Olen tanssitaiteilija Hyvinkäältä ja ohjaan Valoisalla salilla keväällä 2023 keskiviikkoisin aamulla ashtangajoogan ja illalla Lempeä liike & yin- tunnin. Luova liike workshopin pidän kahtena sunnuntaina.

Olen rakastanut liikuntaa ja erityisesti tanssia ihan pienestä tytöstä asti. Aloitin tanssiopinnot vuonna 1990 Karjaan kansanopistossa ja jatkoin Helsingin tanssiopiston kautta ammatillisiin opintoihin Kuopion konservatorioon. Olen opettanut päätoimisesti tanssia ja liikettä runsaat kaksikymmentä vuotta: afrikkalaista-, nyky- ja jazztanssia, lastentanssia, meditatiivista liikettä, liikeimprovisaatiota, luovaa liikettä ja Liikettä luonnossa -retriittejä. Vuonna 2008 myös jooga alkoi kutsumaan minua ja vuonna 2012 aloin ohjata mm. ashtanga-, flow-, yin- ja hathajoogaa.

Taiteellista työtä olen toteuttanut monissa produktioissa sekä tanssijana, laulajana että muusikkona. Olen valmistanut useita poikkitaiteellisia kokoillan esityksiä. Afrikkalainen tanssi ja musiikki ovat erityisen lähellä sydäntäni ja olenkin käynyt Guineassa ammentamassa tansseja ja rytmejä tiiviskursseilla. Vuonna 2000 aloitin esiintyjänä Wonuwalissa, suomalais-guinealaisen tanssin ja musiikin esiintyvässä ryhmässä. Olen esiintynyt mm. Savoy teatterissa, Suomen Kansallisteatterissa, Kaapelitehtaalla, Stoassa, Annan talolla sekä Kiinassa Pekingissä ja Wuhanissa, Englannissa ja ympäri Suomea.

Koska liike on ollut suuri osa elämääni, olen oppinut paljon erilaisista kehoista. Olen nähnyt ja kokenut työssäni, kuinka liike vaikuttaa fyysiseen-, henkiseen- ja tunnekehoomme. Minulle liike on hyvin parantavaa ja oman kehon kanssa työskentely on avannut ja koskettanut minua monella tapaa. Olen perehtynyt myös chakrojen toimintaan, erilaisiin energiahoitoihin ja tapoihin aistia energioita. Energioiden ymmärtämisen myötä liike, jooga ja tanssi ovat saaneet suuremman merkityksen ja ne ovat aina jollain tapaa mukana tunneillani.

Olen erityisen kiinnostunut liikkeestä itseisarvona, liikkeen parantavasta ja puhdistavasta voimasta ja sen tuottamasta energioiden kohoamisesta. Kokemukseni mukaan liike luo syvempiä yhteyksiä omaan ytimeen ja toisiin ihmisiin, se auttaa kohtaamaan lempeästi, turvallisesti ja luonnollisesti oman itsensä, omat varjonsa ja myös muut ihmiset – ja se tuo iloa!

Jokaisessa meissä on Valo, joka on tarkoitettu loistamaan. Liikkeen, joogan ja tanssin kautta se voi syttyä!